RAKENNUTTAMINEN

Lisäkerrosrakentaminen vaatii rakennuttajan, joka yhdistää hankkeen toteuttajat ja valvoo hankkeen toteuttamista. Taloyhtiö ei voi olla lisäkerroshankkeen rakennuttaja, koska taloyhtiö ei lain mukaan saa harrastaa liiketoimintaa.

 

Rakennuttaja voidaan valita lisäkerroshankkeelle selvityksen jälkeen tai rakennusoikeuden myynnin yhteydessä. Suosittelemme taloyhtiölle rakennuttajan valitsemista varhaisessa vaiheessa, koska silloin hankkeen toteuttaja pääsee myös vaikuttamaan suunnitteluvaiheessa ja hankkeesta tulee siten paremmin toteutettava. Lisäkerroshanke voidaan viedä myös taloyhtiövetoisena asemakaavaprosessin lävitse aina rakennusoikeuden myyntiin saakka. Silloin taloyhtiö vastaa suunnittelun ja selvitysten kustannuksista.

 

Rakennuttajavetoisessa hankkeessa rakennuttaja eli Space Upstairs Oy vastaa selvitysvaiheen suunnittelukustannuksista ja sitä vastaan tarjoaa rakennusoikeudesta kiinteää korvausta perustuen selvitysvaiheen arvioihin. Tämä auttaa taloyhtiötä varautumaan mahdollisten muiden remonttien kustannuksiin ja varmistumaan rakennusoikeuden tulomäärästä heti hankkeen alusta alkaen selvityksen jälkeen. Taloyhtiövetoisessa hankkeessa rakennusoikeustulo määräytyy asemakaavamuutoksen varmistumisen ja rakennusoikeuden kilpailuttamisen jälkeen.

 

Rakennuttajavetoisessa hankkeessa tarjoamme hankkeelle kaikki tarvittavat osa-alueet ja toteuttajat: Pääurakoitsijan, pääsuunnittelijan, rakennesuunnittelijan, elementtitoimittajan, kiinteistönvälittäjän jne. Järjestämme rakennushankkeen rahoituksen. Rakennuttaja vastaa siis hankkeen taloudellisesta toimivuudesta.

Space Upstairs Oy

+358 50 353 2570

  • Facebook - Grey Circle